Päätin laittaa meidän kuulumisia tälläiseen muotoon, kun mulla toi kotisivujen päivittäminen tällä hetkellä tökkii johtuen kököstä koneesta. Mikään blogikirjoittaja en ole, eli tänne ei ilmesty mitään päivittäistä vuodatusta. Kotisivut on edelleenkin ne, joihin tärkeät päivitykset teen, mutta omistetaan tää blogi sellaselle kuvahömpälle, joka turhaan kuormittaa meikäläisen kotisivutilaa noin muuten. Tykkään surffata muitten blogeja ja erityisesti tykkään katsella hauskoja kuvia. Mä en tosiaan oo mikään kirjoittajatyyppi, kun ajatus juoksee niin paljon nopeammin kuin kädet näppiksellä ja mielummin puhun kuin kirjoitan! Joku on ehkä joskus huomannut sen...

Mulla on uus kamera ja uus tietokone (jossa ei siis oo mitään ohjelmia jolla vois päivittää kotisivuja, enkä ole vielä jaksanut paneutua siihen) joten pitäähän mun päästä esitteleen kuvia jonnekin. Harmi vaan, että omat koirat on aina niin käsittämättömän likasia tai karvasia, että niiden kuvat ei taida olla julkasukelposia. Mä haluaisin kovasti esitellä koirieni hyviä puolia:) Vaikka olen jo useammalta taholta kuullut olevani huono valokuvaaja joka ottaa koiristaan epäedullisia kuvia ja kaiken huipuksi julkaisee ne! Ja tää on totta.

Mutta niitä kuvia. Maanantaina käytiin katsomassa Nekkua ja vähän reenailtiin trimmausta. Nekku on aika karvanen ja otettiin vähän päästä ja selästä karvaa. hienostihan se eka trimmaus sujui, seuraavista kuvista voitte päätellä, mitä Nekku tuumas pään trimmauksesta.

Meinas koko Neukkuliini nukahtaa! Pepun päällinen ei ollut ihan niin kiva paikka, joten otettiin vain vähän ja jätettin loput seuraavaan kertaan, jos vaikka lähtis vähän helpommalla. Seuraavassa neiti esittelee kaunista päätään, sekä puoliks nypittyä olemustaan.

Eilen kävin katsomassa kasvattiani Herttaa, joka on ensimmäisen kasvattamani pentueen ensimmäisenä syntynyt pentu, joka on mulle ihan erikoisen tärkeä. Hertalla oli vähän kova lapsuus, siis ihan ensimmäiset päivät ja sen henki oli useamman kerran hiuskarvan varassa. Tarina tämän taustalla on tosi pitkä ja onneksi lopulta onnellinen, joten en jaksa siitä sen enempää, totean vaan, että Hertta on mulle rakas. Onneksi se sai ihanan kodin tästä läheltä ja pääsen sitä näkemään.

Yritettiin vähän saada Herttaa poseeraamaan, mutta se ei ihan niin luontainen esiintyjä taida olla kuin äitinsä. Mutta on siinä kovasti äitiäänkin, katsokaa vaikka seuraavaa kuvaa

Hyvin Kristamainen ilme! Hertan mielestä parasta oli puruluiden esittely

Tässä tälläinen kuvakimara, jatkoa varmasti seuraa. Ainakin jos saa taas kuvattua koiria:)